Onnistuneessa putkiremontissa kuunnellaan asukkaita

Lauttasaaressa sijaitsevan As Oy Ruukinlahdentie 7 remontti on perusteellinen. 62 vuotiaaseen yhtiöön uusittiin vesijohdot, viemärit, tonttiviemärit, talovesijohto ja vesimittari sekä rakennettiin uudet salaoja- ja sadevesiputket. Kaikkiin kylpyhuonetiloihin tehtiin perusteellinen kylpyhuoneremontti ja keittiön vesikalusteet uusittiin. Myös kunnostusta vaatinut taloyhtiön painovoimainen ilmanvaihto muutettiin koneelliseksi, sähköpääkeskukset, nousut ja asuntokeskukset uusittiin sekä rakennettiin nykyvaatimusten mukaiset teleyhteydet. Lisäksi taloyhtiön saunan paikkaa muutettiin, rakennettiin talopesula ja isompi pyörävarasto.

Linjasaneeraus on taloyhtiön vaativin korjaushanke, jossa onnistumisen lähtökohta on huolellinen ennakkosuunnittelu. Ennakkosuunnitteluun kannattaa käyttää aikaa ja hyödyntää asiantuntijoita apuna. ”Taloyhtiössämme hankkeen toteuttamiseen on kulunut kaiken kaikkiaan kolme vuotta”, toteaa As Oy Ruukinlahdentie 7 hallituksen puheenjohtaja Kari Kiravuo. ”Ensimmäisenä vuonna yhtiössämme mietittiin porukalla mitä remontilta haluamme. Teimme hankesuunnitelman itse, taustatukenamme Kiinteistöliiton Jaakko Laksola. Toisena vuonna kilpailutettiin suunnittelu ja tuotettiin paljon paperia. Kolmas vuosi varattiin toteutukselle.”

Hankkeen toteuttajaksi valikoitui Pylon Talotekniikka Oy kilpailutuksen kautta. Remontti alkoi elokuussa 2016 urakoitsijan järjestämällä asukasinfotilaisuudella ja osakaskierroksilla, joissa kartoitettiin kunkin osakkeenomistajan kotiin liittyvät yksilölliset toiveet lisätyötarjouksia varten. Näillä näkymin työt kohteessa saadaan loppuun pihan asfaltoinnin jälkeen kesäkuuhun mennessä. ”Olemme olleet tyytyväisiä”, kommentoi Kiravuo remontin etenemistä. ”Sekä aikataulu että kustannusarvio ovat tähän asti pitäneet hyvin, vaikka pieniltä yllätyksiltä ei vanhassa talossa olekaan voinut välttyä.”

Jotta putkiremontti aiheuttaisi mahdollisimman vähän haittaa asukkaille, tarvitaan asukaslähtöistä palvelevaa putkiremontointia. Remonttiin liittyvän stressin ja epätietoisuuden lievittämiseksi Pylon onkin panostanut asiakaspalveluun ja selkeään, säännölliseen viestintään. ”Pylonilla on ollut kohteessa koko ajan kaksi työnjohtajaa ja heillä verkostonsa. Näiden päivittäinen paikallaolo on auttanut valtavasti. Epäselviin asioihin on puututtu ja tarvittavat korjaukset tehty”, Kiravuo toteaa. “Tietysti 25 asunnossa on erilaisia osakkaita, joilla on erilaisia toivomuksia. Työnjohto on jaksanut kärsivällisesti ja ystävällisesti etsiä mahdollisia ratkaisuja mahdottomiinkin toiveisiin”, Kiravuo kiittelee. Asukkaat ovat pysyneet remontissa ajan tasalla Pylonin ja taloyhtiön hallituksen yhteisellä tiedotuksella. “Pylonin sähköpostitse osakkaille lähettämä viikkotiedote on kertonut missä kulloinkin mennään”, Kiravuo kertoo. “Olen lisäksi lähettänyt koko projektin aikana tarpeen mukaan omia tiedotteitani. Osakkaat ovat kiitelleet tiedotusta.”

Share on FacebookShare on LinkedIn

As Oy Ruukinlahdentie 7

Kuvaus: As Oy Ruukinlahdentie 7 on vuonna 1955 rakennettu taloyhtiö, johon kuuluu yksi kerrostalo kahdella porrashuoneella, jossa 4 asuinkerrosta, ullakko ja kellarikerros. Yhtiössä on 25 asuntoa ja 9 autotallia. Kohteessa suoritettiin 2016-17 täydellinen putkiremontti, jossa uusittiin vesijohdot ja viemärit sekä tehtiin perusteellinen kylpyhuoneremontti. Lisäksi kohteessa parannettiin ilmanvaihtoa ja uusittiin salaojat.

Rakennusvuosi: 1955

Aikataulu: 2016-17

   

Katso myös:

As Oy Pajupillintie 24 (KVR-hanke)

As Oy Pajupillintie 24 (KVR-hanke)

Huopalahden Tiili-Elanto

Huopalahden Tiili-Elanto

As Oy Säästölampi

As Oy Säästölampi

As Oy Iso Roobertinkatu 33

As Oy Iso Roobertinkatu 33

KOy Toinen linja 10

KOy Toinen linja 10

As Oy Roinila

As Oy Roinila
» Jätä tarjouspyyntö!