ReferenssikohdeHelsingin Autotalo Oy

Kiinnostuitko?

Soita asiakaspalveluun
010 838 3200

LinkedInFacebook

Autotalon nykyaikaistaminen vaati toimivaa viestintää

Helsingin Autotalossa piikattiin noin 8000 neliötä lattiaa, mistä aiheutui melkoisen pureva ääni kiinteistön käyttäjille.  Silloin viestintä oli ratkaisevan tärkeää.

Alussa tuli valituksia työmaan äänihaitoista, mutta lisäsimme tiedottamista. Lähetimme käyttäjille tavanomaisten tiedotteiden lisäksi pääurakoitsijan laatiman viikkotiedotteen, jossa kerrottiin seuraavan viikon töistä. Se rauhoitti tilanteen ja ihmiset, Claes Stigzelius kertoo.

Stigzelius kiittelee  Pylonin työmaan vastaavan mestarin Pasi Lodin hyvää otetta. Ongelmien ilmetessä vastaava mestari meni heti keskustelemaan kiinteistön käyttäjän kanssa, ja järjesti asian saman tien.

Korjauksen haasteita olivat äänihaittojen lisäksi työmaajärjestelyt, pölyhaittojen estäminen ja paloturvallisuuden varmistaminen. Työmaatiloja ei juuri ollut varastointiin, joten tarvittavat tarvikkeet tuotiin paikalle kerralla tarpeen mukaan.

Ilmanvaihtokonehuoneen rungon ja muiden isojen tarvikkeiden nostot vesikatolle tehtiin öisin muun muassa talon lähellä kulkevan bussiliikenteen takia. Urakoisija sai yhden tyhjän toimiston työmaatoimistokseen, koska tilaa ei ollut työmaaparakeille.

Autotalon korjaus alkoi ehostavana face lift -hankkeena, mutta siitä kehittyi suunnittelun myötä perusparannushanke, jossa uusittiin ilmanvaihto-, sähkö-, tele- ja muitakin teknisiä järjestelmiä sekä parannettiin poistumisteitä.

Korjauksen tavoitteena oli saada vanhan talon ränsistynyt ilme nykyaikaistettua ja parannettua laatua yleisissä tiloissa, sisääntuloauloissa, pääportaikoissa ja ensimmäisen kerroksen julkisivuissa. Julkisivun mainoksia yhdenmukaistettiin vähitellen uusien käyttäjien myötä talolle tehdyn mainosohjeistuksen mukaisesti. Valaistusta uusittiin energiaa säästäviksi, ja etsittiin muitakin energiaa säästäviä ratkaisuja.

“Kyseessä on merkittävä 1950-luvun rakennus, jota pidetään arvokkaana. Rakennuksesta on tehty rakennushistoriallinen selvitys, jossa alkuperäiset ratkaisut, ja ajan saatossa tehdyt muutokset on dokumentoitu”, Stigzelius sanoo.

Stigzeliuksen mukaan yhteistyö Pylonin kanssa on ollut avointa ja rehtiä. Urakoitsijan asenne on palveleva.

Rapcon rakennuttaa, johtaa ja valvoo uudisrakennus- ja peruskorjauskohteita.

– Pyrimme siihen, että hanke onnistuu kokonaisuutena, ja että tilaaja on tyytyväinen. Laadimme alkuvaiheessa pitävän hankeaikataulun ja hankebudjetin, jotta saamme projektin hyvin maaliin annettujen reunaehtojen mukaisesti. Tilaaja odottaa ja saa laatua, Stigzelius kertoo.

Perustiedot

Kuvaus: Kahden 13-kerroksisen tornitalon ilmeen nykyaikaistaminen: yleiset tilat, sisääntuloaulat, portaikot ja julkisivu. Talotekniikan peruskorjaus. Energiaasäästäviä toimenpiteitä. Laajuus 25 000 m2.

Rakennusvuosi: 1958

Aikataulu: 2013-2015

Kiinnostuitko?

Soita asiakaspalveluun
010 838 3200

LinkedInFacebook

Lisäkuvat kohteesta

kohdekuva1
kohdekuva2
kohdekuva3
kohdekuva4

Muita vastaavia referenssejämme

Kela Pitäjänmäen toimitalo

referenssikuva rakennuksesta

Meritorin koulu

Kruununhaan yläasteen perusparannus