ReferenssikohdePaasitalo

Kiinnostuitko?

Soita asiakaspalveluun
010 838 3200

LinkedInFacebook

Näin muutoskorjauksen kustannukset puolitettiin Paasitalossa

Alkuperäinen noin miljoonan euron kustannusarvio oli liian kallis. Jokin toinen ratkaisu piti löytyä. Suunnittelun ja toteutuksen yhdistäminen ja hyvä suunnitteluohjaus tulivat ratkaisukeinoiksi, kun muutostyöt piti suunnitella ja toteuttaa tiukkaan budjettiin. Alkuperäinen kustannusarvio saatiin puristettua puoleen.

Tämä tarina alkaa valtion virastojen yhdistämisestä. Kun kilpailuvirasto ja kuluttajavirasto päätettiin yhdistää, uudelle kilpailu- ja kuluttajavirastolle piti löytää uusi yhteinen tila, tietysti tiukalla budjetilla.

Yksi mahdollinen paikka löytyi perinteikkäästä nykyisin eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen omistamasta Paasitalosta, Siltasaarenkatu 12, mutta ensimmäinen kustannusarvio tarvittavista muutostöistä oli uudelle vuokralaiselle liian kallis.

“Tiesimme, että alkuperäinen malli ei voi toteutua. Piti keksiä jokin muu tapa edetä, kun mennään muutostöissä euro edellä”, Ilmarisen vuokrauspäällikkö Ville Laurila sanoo.

“Rakennusyhtiö Pylon oli käynyt meillä aikaisemmin esittelemässä uutta korjausrakentamisen malliaan, heillä oli muutama hyvä referenssi ja Pylonin malli sopi hyvin tähän hankkeeseen, jossa mennään kustannukset edellä”, Laurila kertoo ratkaisukeinon etsinnästä.

Muutostöiden suunnittelussa ja toteutuksessa suunnitteluohjauksen vastuu on Pylonilla. Suunnittelua ja toteutusta ohjaa tiukka budjetti ja päätöksen tehdään budjetin mukaan, ei perinteisen käyttäjän toiveiden tynnyrin mukaan.

“Perinteisesti käyttäjällä ei ole tietoa muutostoiveiden kustannuksista. Pieni toiminnallisesti vaatimaton muutos voi olla hyvin kallis toteuttaa, ja toisaalta edullisesti voidaan toteuttaa toiminnallisesti isojakin muutoksia”, Ilmarisen kiinteistöpäällikkö Heikki Niemi sanoo.

Kun muutostöiden suunnittelu ja toteutus on samoissa käsissä, suunnittelussa voidaan tehdä edullisesti toteutettavia optimiratkaisuja ja välttää kalliita toteutuksia, mikä voi säästää kustannuksissa paljon.

“Tämä on myös nopeampi ja joustavampi tapa tehdä muutoskorjauksia, kun jää välikäsiä pois ja suunnittelu ja toteutus on samoissa käsissä”, Niemi sanoo.

Paasitalossa on yhteensä noin 12 000 neliötä, joista uudelle vuokralaiselle muutoskorjattiin noin 3 000 neliötä. Muiden käyttäjien häiriö työmaalla minimoitiin.

“Jos tiedottamisen hoitaa hyvin, ei tämän tyyppisissä muutoskorjauksissa tule valittamista. Ihmiset ymmärtävät kyllä hyvin, että välillä pitää korjauksia tehdä”, Niemi sanoo.

Ville Laurila ennakoi, että tulevaisuudessa muutoskorjauksissa kustannustietoisuus tulee vaikuttamaan nykyistä enemmän suunnitteluun ja toteutukseen.

“Entistä enemmän excel tulee ohjaamaan suunnittelua ja toteutusta. Prosessit muuttuvat ammattimaisemmiksi ja kustannustietoisuus paranee”, Laurila sanoo.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston Paasitalon toimitilojen muutoskorjauksen suunnittelu alkoi vuoden 2013 huhtikuussa ja toteutus lokakuussa. Projekti valmistui alkuvuonna 2014.

Perustiedot

Kuvaus: Paasitalo valmistui vuonna 1958 Helsingin Työväen Säästöpankin pääkonttoriksi. Vuonna 2014 tiloihin muutti uutena vuokralaisena Kilpailu- ja kuluttajavirasto, jolle toimitilat uudistettiin sen toimintaan hyvin sopiviksi.

Rakennusvuosi: 1958

Aikataulu: 2013-2014

Kiinnostuitko?

Soita asiakaspalveluun
010 838 3200

LinkedInFacebook

Lisäkuvat kohteesta

kohdekuva1
referenssikuva rakennuksesta
referenssikuva rakennuksesta
referenssikuva rakennuksesta
referenssikuva rakennuksesta
referenssikuva rakennuksesta

Muita vastaavia referenssejämme

Kela Pitäjänmäen toimitalo

Erottaja2

Itämerenkatu 3