ReferenssikohdeTyö- ja elinkeinoministeriö

Kiinnostuitko?

Soita asiakaspalveluun
010 838 3200

LinkedInFacebook

Pylon toteutti 200-vuotiaan TEMin talon sisäilma- ja välipohjaremontin

Pylon Rakennus Oy oli päätoteuttaja Presidentinlinnan naapurissa Leopardikorttelissa sijaitsevan Työ- ja elinkeinoministeriön perusparannuksessa. Pylon toteutti vuosina 2016-18 kohteessa vaativan välipohja- ja sisäilmaremontin, suojeltua arvorakennusta kunnioittaen.

Osoitteessa Aleksanterinkatu 4-10 sijaitsevan Työ- ja elinkeinoministeriön rakennuksen vaiheikas historia ulottuu 1800-luvun ensimmäisille vuosikymmenille. Rakennus muodostuu alun perin neljästä erillisestä porvaristalosta: v. 1812 valmistuneesta kauppias G. A. Sederholmin Aleksanterinkatu 6:n rakennuttamasta kolmikerroksisesta kivirakennuksesta, v. 1813 sen viereen valmistuneesta Weckmanin talosta, v. 1817 Aleksanterinkadun ja Helenankadun nurkkaan valmistuneesta kauppias Cadeniuksen talosta ja rahoitusvaikeuksien takia vasta v. 1826 Mariankadun puoleiseen nurkkakaan valmistuneesta C. L. Engelin piirtämästä kauppias Eric Borgströmin talosta.

Vuosien saatossa rakennuksissa on toiminut niin hotelli kuin maan ensimmäinen valtion perustama tyttökoulu. Rakennukset siirtyivät vähitellen 1900-luvun taitteessa valtion omistukseen. Aleksanterinkadun talot 6–10 yhdistettiin vuosina 1915–19. Muutostyöt suunnitteli Yleisten rakennusten ylihallituksen 1. arkkitehti Magnus Schjerfbeck. 1930-luvulla myös Aleksanterinkatu 4 yhtenäistettiin muihin rakennuksiin. Muutos suunniteltiin Rakennushallituksen suunnitteluosastolla, yliarkkitehtina oli Martti Välikangas.

Yksi nykyisen peruskorjauksen päätavoitteista on sisäilman hyvän laadun varmistaminen. Tämän takia hanke toteutettiin kokonaisuudessaan puhtausluokka P1:n mukaisesti.

Johtuen rakennuksen historiasta, TEMin rakennuksen välipohjista löydettiin kolmea rakennetyyppiä: tiiliholvin päälle tehtyä puurakenteista lattiaa, erilaisilla pintakerroksilla varustettua puuvälipohjaa ja betonirakenteista kaksoislaattapalkistoa. Tiiliholvin päällä oli paikoitellen lisäksi valuasfalttikerroksia ja puurakenteisissa välipohjissa lähes metrisiä korotuskoolauksia, onhan rakennuksen kahta osaa korotettu jo 1800-luvulla.

Välipohjien rakenteet olivat pääosin hyvässä kunnossa, mutta sisäilman laadulle asetettujen korkeiden vaatimusten takia oli kuitenkin oleellista poistaa pääosa vanhasta, koostumukseltaan sekalaisesta välipohjien eristemateriaalista. Lattioista löytyi odotetun odottamattomasti kaikenmoista: turvetta, merihiekkaa, Hermo-tabletteja ja Suomen suuriruhtinaskunnan asetuksiakin.

Myös ilmanvaihtotekniikalle omistettu huomio oli kohteessa tavallistakin tarkempaa. Onhan IV-tekniikan vaikutus sisäilman laatuun suuri. Kohteessa IV-urakoinnin suoritti Pylon Talotekniikka Oy.

Kuvaus: Pylonin toteuttama Työ- ja elinkeinoministeriön välipohja- ja sisäilmaremontin valmistui kesällä 2018. Liki kaksi ja puoli vuotta kestänyt vaativa peruskorjaus tehtiin kahdessa vaiheessa, suojeltua arvorakennusta kunnioittaen. Remontin ensimmäinen vaihe valmistui maaliskuussa 2017. Remontti toteuttiin puhtausluokassa P1 ja sen kokonaislaajuus oli 12 000 m2. Kohteen tilaaja oli Senaatti-kiiteistöt.

Rakennusvuosi: 1812–1826

Aikataulu: 2016-2018

Kiinnostuitko?

Soita asiakaspalveluun
010 838 3200

LinkedInFacebook

Katso esittelyvideo

Lisäkuvat kohteesta

referenssikuva rakennuksesta
referenssikuva rakennuksesta
referenssikuva rakennuksesta
referenssikuva rakennuksesta
referenssikuva rakennuksesta
referenssikuva rakennuksesta

Muita vastaavia referenssejämme

Erottaja2

Valtionneuvoston Juhlahuoneiston peruskorjaus ja laajennus

Helsingin yliopiston tilojen peruskorjaus: Siltavuorenpenger 1-3