Pylon toteuttaa 200-vuotiaan TEMin talon sisäilma- ja välipohjaremontin

Pylon Rakennus Oy on päätoteuttaja Presidentinlinnan naapurissa Leopardikorttelissa sijaitsevan Työ- ja elinkeinoministeriön perusparannuksessa. Pylon toteuttaa vuosina 2016-18 kohteessa vaativan välipohja- ja sisäilmaremontin, suojeltua arvorakennusta kunnioittaen. Remontin ensimmäinen vaihe valmistuu nyt maaliskuussa 2017.

Osoitteessa Aleksanterinkatu 4-10 sijaitsevan Työ- ja elinkeinoministeriön rakennuksen vaiheikas historia ulottuu 1800-luvun ensimmäisille vuosikymmenille. Rakennus muodostuu alun perin neljästä erillisestä porvaristalosta: v. 1812 valmistuneesta kauppias G. A. Sederholmin Aleksanterinkatu 6:n rakennuttamasta kolmikerroksisesta kivirakennuksesta, v. 1813 sen viereen valmistuneesta Weckmanin talosta, v. 1817 Aleksanterinkadun ja Helenankadun nurkkaan valmistuneesta kauppias Cadeniuksen talosta ja rahoitusvaikeuksien takia vasta v. 1826 Mariankadun puoleiseen nurkkakaan valmistuneesta C. L. Engelin piirtämästä kauppias Eric Borgströmin talosta.

Vuosien saatossa rakennuksissa on toiminut niin hotelli kuin maan ensimmäinen valtion perustama tyttökoulu. Rakennukset siirtyivät vähitellen 1900-luvun taitteessa valtion omistukseen. Aleksanterinkadun talot 6–10 yhdistettiin vuosina 1915–19. Muutostyöt suunnitteli Yleisten rakennusten ylihallituksen 1. arkkitehti Magnus Schjerfbeck. 1930-luvulla myös Aleksanterinkatu 4 yhtenäistettiin muihin rakennuksiin. Muutos suunniteltiin Rakennushallituksen suunnitteluosastolla, yliarkkitehtina oli Martti Välikangas. Viimeisin suurempi peruskorjaus rakennuksissa on tehty yli 20 vuotta sitten.

Yksi nykyisen peruskorjauksen päätavoitteista on sisäilman hyvän laadun varmistaminen. Tämän takia hanke toteutetaan kokonaisuudessaan puhtausluokka P1:n mukaisesti.

Johtuen rakennuksen historiasta, TEMin rakennuksen välipohjista on löydetty kolmea rakennetyyppiä: tiiliholvin päälle tehtyä puurakenteista lattiaa, erilaisilla pintakerroksilla varustettua puuvälipohjaa ja betonirakenteista kaksoislaattapalkistoa. Tiiliholvin päällä on paikoitellen lisäksi valuasfalttikerroksia ja puurakenteisissa välipohjissa lähes metrisiä korotuskoolauksia, onhan rakennuksen kahta osaa korotettu jo 1800-luvulla.

Välipohjien rakenteet ovat olleet pääosin hyvässä kunnossa, mutta sisäilman laadulle asetettujen korkeiden vaatimusten takia on ollut kuitenkin oleellista poistaa pääosa vanhasta, koostumukseltaan sekalaisesta välipohjien eristemateriaalista. Lattioista on odotetun odottamattomasti löytynyt kaikenmoista: turvetta, merihiekkaa, Hermo-tabletteja ja Suomen suuriruhtinaskunnan asetuksiakin.

Myös ilmanvaihtotekniikalle omistettu huomio on tavallistakin tarkempaa, koska kyseessä on arvokohde ja IV-tekniikan vaikutus sisäilman laatuun on suuri. Kohteessa IV-urakoinnin suorittaa Pylon Talotekniikka Oy.

Share on FacebookShare on LinkedIn

Aleksanterinkatu 4-10, Helsinki

Kuvaus: Pylon toteuttaa vuosina 2016-18 kohteessa vaativan välipohja- ja sisäilmaremontin, suojeltua arvorakennusta kunnioittaen. Remontin ensimmäinen vaihe valmistuu nyt maaliskuussa 2017. Remontti toteutetaan puhtausluokassa P1 ja sen kokonaislaajuus on 12 000 m2.

Rakennusvuosi: 1812–1826

Aikataulu: 2016-2018

   

Katso myös:

Sjökullan oppimiskeskus

Sjökullan oppimiskeskus

Kampin Kortteli

© Kari Palsila

KOy Mäkelän koulu

KOy Mäkelän koulu

As Oy Pajupillintie 24 (KVR-hanke)

As Oy Pajupillintie 24 (KVR-hanke)

As Oy Ruukinlahdentie 7

As Oy Ruukinlahdentie 7

Metson toimitilat Sanomatalossa

Metson toimitilat Sanomatalossa

Huopalahden Tiili-Elanto

Huopalahden Tiili-Elanto

Asunto Oy Rintinpolku

Asunto Oy Rintinpolku

As Oy Säästölampi

As Oy Säästölampi

Helsingin Väinämöisenlinna

Helsingin Väinämöisenlinna
» Jätä tarjouspyyntö!