Eerikinkatu 4 – Pylon Rakennus Oy tekee laajan peruskorjauksen vanhaa säilyttäen

|

Juho Vainion säätiön omistama Eerikinkatu 4 on arkkitehti Th. Höijerin suunnittelema asuin- ja liikerakennus. Kadunvarren päärakennus valmistui vuonna 1896. Pihalla sijaitseva puinen asuinrakennus valmistui vuonna 1875. Rakennusta laajennettiin vuonna 1883. Kiinteistössä on tehty vuosien saatossa useita erilaajuisia remontteja, mutta käynnissä oleva peruskorjaus käynnistyi vasta kun vuodelta 1836 peräisin oleva, alkuperäinen asemakaava saatiin päivitettyä vuonna 2022. Uusi kaava varmistaa lisärakentamisen ohella myös museosuojellun päärakennuksen ja pihalla sijaitsevan harvinaisen puurakennuksen säilymisen myös tuleville sukupolville peruskorjauksen myötä.

Eerikinkatu 4 kadun puolelta.

Eerikinkatu 4  julkisivu, havainnekuva.  ©Arkkitehtitoimisto Olla Oy.

Peruskorjauksessa kaikki tilat korjataan ja päärakennuksen viidenteen kerrokseen rakennetaan uusia ullakkoasuntoja. ”Projekti on erityinen, koska siihen kohdistuu tiukkoja museaalisia vaatimuksia. Tontilla on esimerkiksi harvinainen 1800-luvun puurakennus. Tämän palvelusväelle alun perin suunnitellun rakennuksen peruskorjaus vaatii paljon poikkeamia nykymääräyksistä,” kohteen pääarkkitehti Maria Björklund, Arkkitehtitoimisto Olla Oy:stä kertoo, ja jatkaa: ”Esimerkiksi kohteessa oleva 150-vuotias painovoimainen ilmanvaihto säilytetään ja sitä parannetaan palauttamalla alkuperäisiä hormirakenteita.”

Myös Pylon Rakennus Oy:n tekninen johtaja Esa Tammio nostaa esiin kohteen erityispiirteitä: ”Vaikka olemme kunnostaneet vanhoja hirsirakennuksia perinteisin menetelmin, teemme sitä ensikertaa keskellä Kamppia. Myös päärakennukseen liittyy kunnostuksen kannalta uniikkeja yksityiskohtia, kuten piianportaat päärakennuksen molemmissa päädyissä aikakautensa säilytystiloineen.”

Viherpiha kivikaupungin keskelle 

Pää- ja piharakennuksen peruskorjauksen lisäksi tontille rakennetaan viherpiha maisema-arkkitehdin suunnittelemana. ”Kyseessä on keidas kivikaupungin keskellä. Sisäpihalla sijaitseva viheralue tarjoaa monia mahdollisuuksia kiinteistön tuleville käyttäjille”, Maria Björklund iloitsee: ”Asukkaat ja tiloissa toimivat yritykset saavat käyttöönsä viihtyisän kohteen urakan valmistuessa vuoden 2025 loppupuolella”.

Eerikinkatu 4 - sisäpihalle rakennettava viherpiha

Eerikinkatu 4:n tuleva viherpiha, havainnekuva. ©Arkkitehtitoimisto Olla Oy.

Projekti käyntiin nopeasti ja hyvää yhteistyötä korostaen

Kohteen urakkasopimus allekirjoitettiin heinäkuussa ja aloituskokous pidettiin elokuun alussa.” Sujuva yhteistyö tilaajan eli Juho Vainion säätiön, suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden ohella myös museoviraston kanssa on urakan käynnistymisen ja onnistumisen kannalta keskeistä” Pylon Rakennus Oy:n toimitusjohtaja Jari Toivo kertoo ja jatkaa: ”Yhteistyön ja tiedonkulun tehostamiseksi kohde 3D-kuvattiin ennen töiden aloittaista ja tullaan kuvaamaan heti purkutöiden valmistuttua sekä projektin lopuksi inventointia ja ylläpitoa varten”.  

Kohteen vaativuudesta kertoo, että pelkkä kaavoitusprosessi kesti kymmenisen vuotta ja lopulliset suunnitelmat valmistuivat useammassa vaiheessa. ”Kaikki haasteet on tähänkin mennessä ratkaistu yksi kerrallaan ja nyt on mahtava hetki, kun pääsemme yhdessä vihdoin toteuttamaan isoa peruskorjausprojektia. Tämä on hieno etappi kaikille ja juuri alkanut yhteistyö Pylonin kanssa vaikuttaa hyvältä”,Maria Björklund kertoo.  

Eerikinkatu 4 - sisäpihalla sijaitseva vanha kunnostettava puurakennus

Eerikinkatu 4:n harvinainen 1800-luvun piharakennus keskellä Kamppia, havainnekuva.
©Arkkitehtitoimisto Olla Oy.


Pylonin erikoisosaamista on historiallisesti arvokkaiden kohteiden peruskorjaukset sekä rakennusten ikääntymisen ja käyttötapamuutosten mukanaan tuomien haasteiden ratkaisut. Onnistuminen kulttuurihistoriallisessa arvokohteessa keskellä kantakaupunkia on kiinteistökehityksen tärkein ja samalla yhteinen tavoite.

Haluatko kuulla asiasta lisää? Ota yhteys!

Pylon Rakennus Oy

Jari Toivo
toimitusjohtaja
+358 40 521 6189
etunimi.sukunimi@pylon.fi

Esa Tammio
tekninen johtaja, kiinteistökehitys, vaativat peruskorjaukset ja laajennukset
+358 50 048 2247
etunimi.sukunimi@pylon.fi

Veli Hänninen
projektipäällikkö, toimitilamuutokset
+358 50 598 1843
etunimi.sukunimi@pylon.fi

LinkedInFacebook